Tarkoitukseni oli osallistua tyylin ja pukeutumisen blogimaailmaan (oikeammin sanottuna; harjoitella pukeutumista) - mutta kuvantekeminen otti kuvantekijästä vallan.

My intention was to participate in the blogging world of style, and dressing (to be correct; to learn how to dress) - but creating pictures took over the mind of a picture maker.

Tule Kuvattavaksi - Hinnasto

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Ihmisiä, autoja ja pitsiä



Aivan ensinnä; olen velkaa kaksi taulua. Akvarelleja pitäisi maalata useita, mutta ihan velka-velkaa olen kahden ihmisen työt. Anteeksi Jaakko ja Steven! Toivotaan, että tämä blogikirjoitus enteilisi niiden pikaista valmistumista.

Hiukseni ovat aika pitkät. Selkäni on taas kipeä – ja ihan oikea, toinen ihminen on ottanut minut mukaansa elämään. En, vaikka tämäkin blogi on täynnä kirjoituksia aivojeni ahdingosta, osannut kuvitella kuinka merkityksellistä on tulla ”mukaan otetuksi”. Olen tietysti edelleen lyhyt ja vammainen, mutta samalla pitkä ja kaunis ja täysin vammaton. Töhellän edelleen kovalla kiireellä aamusta iltaan, mutten enää millään tekemiselläni todistele ihmisyyttäni, joka on vihdoin itsestäänselvyys. Yksinäisyys on kuolemattomuutta painottomuuden pimeydessä, eli kadotus. Ihmiset, jotka eivät ole yksinäisiä, ovat täysin, riittämättömän rauhassa yksinäisten lähimmästensä yksin jäämisestä.

Baba ja Buudil ovat isoja kissanmötkäleitä – minun silmissäni ... kaikki muuta näkevät ne isokorvaisina, laihoina avaruusolentoina; mutta kyllä, ovat ne isoja, kauniita kissanmötkäleitä. Buudililla on Klaukkalassa sulhanen nimeltä Henry, jonka luona mirrineiti vietti viikon heinäkuun alussa. Vielä ei tiedetä tarttuiko reissusta elimistöön ”eliöitä”, mutta jos nisät tämän viikon perjantaina muuttuvat valkoisista punaisiksi, niin mahassa asuu muutakin kuin neitosen selvästi kasvaneeseen nälkään mussuttelemia kana-aterioita. Babanen on hontelo, hauska kastraatti, joka lentelee kuin ikkunasta kissaväen ihailemat lokit pikku emännän olkapäälle - kun hanna avaa jääkaapin, kun hanna solmii kengän-nauhoja, kun hanna menee vaatekaapille, kun hanna lapioi pissapaakkuja hiekkalaatikosta ja aina-ihan-muuten-vaan, jos hannaan ei muutoin saa Babasta tyydyttävää kontaktia. Babanen todellakin haluaa kontaktin – keskustelua – ja vierekkäin köllöttelyä – tai muuten Babanen mölisee ja lentelee ja mölisee vielä vähän kovempaa.
Kafka muuti joulukuussa Isän ja Äidin kanssa Hätilään - noin viiden kilometrin päähän - vanhempieni asuttua koko koirasen alkuelämän (6-vuotta) samassa rapussa kanssamme. Tappijalka oli tottunut niin paljoon liikuntaan, että kaiken ulkoilun oli mahdotonta jäädä yksin minun suoritettavakseni – ja muutoinkin; tosi asia on aina ollut, että mäyrämies tykkäää eniten-maailmassa Isästä ja Isän kanssa metsäilystä, joten se asuu nyt juuri siellä, missä haluaakin asua - ja nukkua; Isän ja Äidin poposessa. Kyllä. Kafka on hyvin onnelinen Hätilässä. – Myös minä olen onnelinen sen siellä olosta, kun näen selvästi, että Ystävälläni menee hyvin.

Suurinta suurta ja uusinta uutta on tietysti Liivineulomo! (... heti ihmeellisen ihmiseni jälkeen). Minusta, epäseksuaalista, androgyynistä, joka itse käytän ”anti-liivejä” – on tullut rintaliivitehtailija! Tietokoneeni sivuhistoria pursuaa pitsiin ja lycraan käärittyjä naisvartaloita! Kuka olisi osannut moista loppuelämää minulle ennustaa!? Olen innoissani – tietysti.... Ai niin! - ja minulla on ajokortti! Kävin maaliskuussa autokoulun.

Ymmärrän ettei ihmis-suhteisiin pitäisi kuulua puolen - kymmenen vuoden taukoja, kuten minun kohdallani tuppaa tuon tuostakin käymään, en myöskään ole kovin taitava facebook persoona, mutta tässä sitä taas mennään kohti avoimempaa ja sosiaalisempaa aikakautta, toivoen että saan jälleen liittyä joukoonne.

Tervetuloa seuraamaan neulomomme kehitystä sille avatussa blogissa: Suomen Liivineulomo