Tarkoitukseni oli osallistua tyylin ja pukeutumisen blogimaailmaan (oikeammin sanottuna; harjoitella pukeutumista) - mutta kuvantekeminen otti kuvantekijästä vallan.

My intention was to participate in the blogging world of style, and dressing (to be correct; to learn how to dress) - but creating pictures took over the mind of a picture maker.

Tule Kuvattavaksi - Hinnasto

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Paksunahkainen



Ensimmäinen todelline OMA asia, joka minulla on koskaan ollut on Kafka; nyt 6-vuotias, karkekarvainen kääpiömäyräkoira. Kafkan otettutuani huomasin etten koskaan aikaisemmin ollut vastustanut itseään älykkäämpinä ja tietävämpinä pitävien neuvoja, vaan olin melko mukisematta alistunut tekemään tilanteessa kuin tilanteessa siten kuin joku toinen tahtoi. Kafkan suhteen oli toisin, koin häpeilemättömästi olevani mäyräkoiralleni paras mahdollinen omistaja. Koin sallivani ja kieltäväni juuri niin kuin hyvä oli, vaikka sain yhtenään kuulla, kuinka ”siitä narusta voi kyllä vetää” ohjausta, mielestään osaavamilta. Opetin tappijalkaa paremmin ja lempeämmin kuin kukaan muu olisi - ainkaan viitsinyt. .... Yrityksemme on ollut rekisterissä kohta kaksi kuukautta ja työntekijät aloittivat kaksi viikkoa sitten - ja nyt - pikku hiljaa - olen muutamien viime päivien aikana heräillyt oivaltamaan, että on kysymys meidän OMASTA yrityksestämme.”Oman” suojeleminen ja puolustaminen vaatii yllättävää paksunahkaisuutta. On hämmentävän vaikeaa käskeä, kritisoida ja kieltäytyä. On vaikeaa olla ylpeä, osaava, älykäs ja tarvittaessa jyrkkä - hyökkääväkin. Mutta kun jotenkin ”niks” – tyyppisesti oivaltaa, mitä omistaa ja on saannut hoidettavakseen, niin päässä syttyy vastuuntunto – samalla tavalla kuin vanhemmillla syttyy puolustamisen ja hoitamisen tarve pientä lasta kohtaan.

Ymmärrän, että yrityksen on kannatettava ja tuotettava voittoa ja näin ollen asiakas määrää ”hyvän ja kauniin”. Ymmärän myös, että maailma on täynnä menestyjiä ja asiantuntijoita, jotka osaavat näyttää tietä kohti onnistumista, mutta kaikesta tästä huolimatta vain me keräämme voiton kun voitamme ja vain me maksamme velan jos kaadumme ja siksi on äärimmäisen tärkeää tietää ansaineensa ja olevansa ja ”syyllinen”. ... Ja muutenkin; yrittäjän, jos jonkun on – kestääkseen yrittäjänä – ajateltava, että hän osaa tarjota kuluttajalle jotain kilpailukykyistä; jotain, jollain muotoa muita parmpaa/erilaista/yksilöllistä ja edistyksellistä.  Olen hyvin tietoinen, että käsitykseni kauniista usein poikkeaa valtavirran käsityksestä ja joudun nyt tarkoin pohtimaan kuinka paljon on tarpeellista ja älykästä mukautua ja kuinka paljon pysytellä juuri siinä, mitä omat aivot suosittelvat.

 Edellä kerrottua kuuluu ”yrittäjä-nuppiin” ja seuraavaa Neulomonpuolelle:  Kaikki materiaalit loppuvuoden mallistoihin on hankittu tai matkalla postipaketeissa kohti tuotantotilaa. Ainoaan suoraommelkoneeseemme Columbia, Union Specialiin ei löytynyt MISTÄÄN parin euron hintaista riipojajousta, joten jouduimme hankkimaan useamman satasen kustantaneen käytetyn  – joskin hyvän ja erityisesti ohuille kankaille tarkoitetun takasyöttöisen - PAFF ompelukoneen.  Isäni neuvomana löysimme Taitonetistä edullisen, leasingkoneena toimineen ” teho-tietokoneen” halpistietsikan hinnalla ja ihailtavan innostuneet ompelijattaramme pulppuvat liivimalleja;  ”vihdoin-toimivia” äitiysliivejä (ilmeisesti tarjolla olevat eivät some-tutkimuksemme perusteella oikein tyydytä tuoreita äitejä), Suomessa uutuustuotteena myytäviä bindereitä ja tietysti perusliivejä omilla twisteillämme. Mäkelän kanssa tuotamme sisältöä tilaamillemme verkkosivuille; eilen koekuvailimme Aulangon vanhassa minimammuttimetsässä vanhoja, satumaisia Tuijia ja kirjoittilemme ”tarinaamme” eli muutamia esittelysanoja lähes 90-vuotiaan rintaliivitehtaamme historiasta. Olemme luonneet suhteita Belgiassa ja Saksassa sijaitseviin pitsi-ja lycratuottajiin, joita Neulomomme entinen omistaja on vuosikymmenet käyttänyt tukkukauppoinaan ja odottelemme nyt kärsimättöminä katalogeja ja värikarttoja, joiden perusteella tilata ensi kevään ja kesän mallistoihin sopvia kankaita ja pitsejä. Olen hiffannut miten palkanlaskenta tapahtuu ja maksannut onnistuneesti ensimmäisen palkkaerän ... joten kaikki hyvin. Homme etenee ja luottamus .... ehdottomasti kasvaa.



Riipojajousia




Kaikki ompelukoneet on nyt huollettu ja toimivat, ainoastaan sirkkakone jäi epäselvyydeksi. Sirkkakone on laite, joka lyö metallireunusteet - meidän tarkoituksessamme - korsettien nyörien reikiin, mutta sirkkakonetta voi käyttää muunkinlaisten reikien reunustamisee; suutariikkeistä olemme etsiskelleet osaavia sirkkakoneen käyttäjiä neuvojen toivossa. Sirkkakoneemme toimii, mutta toimiiko se oikein, emmekä vain osaa käyttää sitä, vai toimiiko se väärin ja on käyttökelvoton, selvinnee jossain vaiheessa, kun löydämme asiaan erikoistuneen sirkkakonehuoltajan. Vaateteollisuuskoneiden huoltajia on vähän, samoin kuin alan tarvikeliikkeitä. Suomen vaate-ja tekstiiliteollisuudessa työskenteli  vielä vuonna 1975 60000 ihmistä, kun alan työntekijöitä on nykyään alle 5000 koko maassa. Huollettavia koneita oli tuhatkeretainen määrä, nyt muutama ompelukonemekaanikkoyrittäjä kiertelee huoltamassa lähinnä oppilaitoisten, teattereiden, ja työllistämispajojen koneita.
Keskiviikon olimme reisussa koko päivän; ajoimme ensin Tampereelle ja sieltä Forssaan löytääksemme Dürkoppiin ja Special Unioniin puuttuvat ”riipojajouset” ja ompeljoidemme laatiman listallisen ammattilaistarvikkeita. Riipojajouset ja ohuille kankaille tarkoitettuja neuloja saimme onneksi pikkurahalla, vaikka juttelimmekin Scantima Maskinen liikkeenpitäjän (alan koneiden ja varaosien maahantuoja) kanssa 3D tulostimista. Korkeasti koulutetut ompelijamme osaavat kaavoittaa käsin, koko neulomomme hintaisia järjestelmiä tuskin ostamme, tarkan käsityöleiman yritykseemme koskaan, vaikka ne ihmeellisiä ovatkin.
On hyvin erilaista tehdä osotksia yrittäjänä. Liikkeet sijaitsevat syrjässä, teollisuus-ja toimistokortteleissa - eivät kaupunkien keskustoissa, eivätkä ostoskeskuksissa.  Ovet ovat lukossa ja olet käydessäsi henkilökohtiaseti palveltu, ainoa sen hetkinen asiakas – ja mikä kaikkein kummallisimman tuntuista; lähdet kainalossasi laatikollinen tavaraa etkä maksa mitää, vaan lasku tulee antamaasi osoitteeseen perässä.
Kuten kuvasta näkyy leikuupöytämme ja siihen rakennettu kangasteline on komeasti koottuna keskellä ompelimoa. Nyt on saksia, gradeerauskolmioita, magneettisia nuppineulatyynyjä, liiturissoja, ratkojia, korsettiluuleikkureita, viivaimia ja mittanauhoja. Ompelijattaremme ovat käynneet läpi kaikki vanhasta liivitehtaasta tuleet materiaalit sekä kaavat, piirtäneet malleista kuvat ja yhdistäneet kunkin  kaavanipun kylkeen olemassa olevan liivin.
Tänään maanantaina vieraaksemme saapuu kaksi liiviasiantuntijaa suunnitelemaan kanssamme uutta mallistoa. Tulossa on yksi neulomomme tärkeimmistä päivistä loppuvuoden tutoantoa ajatellen!



Sukkanauhoja, sukkanauhoja ja sukkanauhoja!



Kaavoja ja malleja on kasoittain. Erikoiskokojakin niin pitkälle, että mies saa päänsä hartioita myöden pitsiseen kuppiin ja minä mahdun pituus-suunassa pöksyn vyötäröön; on lanne-ja pepputopattuja housuliivejä ja kupittomia, hoikistavia toppeja (ilmeisesti miehille).
Raskausalushousuja – ja vöitä.
pitsisiä, valkoisia morsiuskorsetteja,
nyöritettyjä, mustia korsetteja kupeilla- ja ilman,
vyötarön ja lannealueen hoikistajia ... sekä
sukkanauhoja joka hepeneen helmassa!
"Rouva-uimapukuja” (iäkkämpi herra, joka meille neulomonsa myi, kutsui uimapukujaan rouva-uimapuvuiksi) ...
ja rintaliivejä totta kai! - Maailman kaikille naisille! - Pitsillä ja ilman pitsiä.
Vaatteita on tietysti meidän aivan pakko tutkia ja hiplata, vaikka vielä – tottumiskysymys varmaan - tuleekin merkillinen tirkistelijäolo; monet retromalleista on kookkaita ja ihonvärisiä, niin että Mäkelä parka kokee tunkeutuneensa luvatta mummon alusvaatekaapille ... minä en ole aivan niin hämilläni, vaikka kiljahtelenkin hämmästyksestä muuttuessani hahmosta täysin toiseksi, jokaisen, erilaisen, peilin edessä sovittelemani korsetin myötä. Olen jonossa ensimmäinen neulomon asiakas; ryhdyn ehdottomasti käyttämään nyöreillä kiristettävää korsettia, jolla kipea selkäni nousee kuin ihmeparantuen suoraksi!
Liivit ovat kaikki erityisen hienoja ja huolella tehtyjä, mutta niitä tutkaillessa tulee väkisin mieleen aika, jolloin nuoret naiset olivat ennen avioutumistaan hyvin hoikkia ja siroja ja sonnustauisivat vyötärön, rinnat ja lanteet – kaikki erillisesti esiintuoviin - istuviin jakkupukuihin, perheenäitien neljänkymmenen korvilla näyttäessä nykyisiltä 60-70 vuotiailta, raskaan ruumiillisen työn kohdeltua äitikehoja kovakouraisesti. Koot tarkistetaan, mallit kevennetään ja tuotteiden värimaailmaa ”kirkastetaan” - valkoinen tietysti pidetään ja musta, mutta iho/puuteriväri vaihdetaan aquaan, vanhaan roosaan ja/tai hyvin heleään vaaleanpunaiseen. Malleja ei aluksi tule olemaan kolmeakymmentä kuten vanhalla tehtaalla oli, vaan muutamia; 5-10/sesonki.
Toinen ompelijoistamme kävi tiistaina tutustumassa koneisisin ja malleihin ja ilahdutti katsella kuinka alusasuammattilainen innostui näkemästään; olemme hyvin tyytyväisiä työntekijöihimme. Saimme pitkän listan ompelimoon hankittavista pikkutavaroista; saksia, pihtejä, nuppineuloja, viivaimia, ym. työkaluja on hyvinen tuolien lisäksi hankittava hurumykky.
Eilen saimme lisää voimavirtapistorasioita ja kangastelinekin on lähes valmis. Minä en Mäkelän kanssa saa koneita lavoilta lattialle, niin painavia ne ovat. Tarvitaan kaksi miestä, samoin leikkupöydän kokoamiseen - mutta onneksi meillä on ahkera apumies. ... Projekti etenee ja usko ja tietämys kasvaa joka päivä. Kuten ompelijamme kanssa tiistaina juttelimme; nyt on juuri oikea hetki tehdä valveutuneiden, kuluttajien tukemana vastaisku massa-ja halppatuotantoa vastaan tarjoammalla ihmisille laatua, yksillällisyyttä ja eettisesti korrekkteja tuotteita. Olemme yritys ja yrityksen on tietysti myös kannatettava, mutta ei enempää kuin muutman ihmisen hyvän elämän – ei edes ylelleisen, vaan hyvän elämän – verran, joten pääpaino toiminnassamme tulee aina olemaan laatu, suomalaisuuden hyödyntäminen  ja ehdoton Suomessa valmistaminen.




Valoa tunnelin päässä

Tämä on Suomen Liivineulomon ”työblogi”- ihan oikeat, hienot ammattilaisen suunnitelemat sivut tulevat perässä, kunhan kuvattavana on muutakin kuin vanha teollisuusrakennus ja ryhmä – kylläkin kaksi yrittäjää hyvin tyytyväiseksi tekevä ryhmä - valurautaisia
teollisuusompelukoneita. Puhtaaksi maalatulla lattialla - sähkötöiden vuoksi vielä trukkilavoilla - köllöttää Singereitä, Dürkoppeja, Olympioita ja hieno Paola Suhosen ompelimon 5-lanka saumuri Pegasus. Lisävarastossa on monimetrinen leikkuupöytä, johon Pompan Kone rakentaa telineen lycrarullille. ... Ja kohta, kun 01.08 työnsä aloittavat ompelijat saavat käytyä ostamamme (vuonna 1928 perustetun) Varsinais-Suomen Liivineulomon kaavat ja mallit läpi ja tuotteisto on muokattu tämän päivän suomalaisia naisia miellyttäväksi ja palvelevaksi, ryhdymme tuottamaan rintaliivejä, korsetteja, korsoletteja, bodeja, housuliivejä ja kaikkea mahdollista ihanaa ja kaunista ihoa-vasten-puettavaa - ja ennen kaikkea suomalaista laatukäsityötä yli kahdeksankymmenen vuoden tietotaidolla. Suomen Liivineulomo on tällä hetkellä Suomen ainoa ja täten suurin rintaliivitehdas; kaikkien muiden rintaliivien valmistajien - yksilöllisiä, mittatilauskorsettiyrityksiä lukuunottamatta – siirrettyä tuotantonsa Suomen rajojen ulkopuolelle.
teollisuusompelukoneita.
Matka tähän, missä nyt olemme, on ollut pitkä. Yrityksen perustaminen on hidas ja työläs prosessi, jota tuskin jaksaa tuuppia eteenpäin ellei ihan-aikuisen-oikeasti halua yrittäjäksi kuten Mäkelä ja minä haluamme. Hämeen Uusyrityskeskuksen Olli Kari ja joukko muita asiantutijoita/ammattilaisia tukenamme, olemme  laatineet suunnitelmia ja laskelmia, saanneet rahoituksen, ostaneet vanhan rintaliivitehtaan koneet, varaston, maineen ja kokemuksen, löytäneet ja kunnostaneet tuotantotilan, palkanneet suurenmoiset ompelijaneidot .... ja viimeisen viikon verran olemme olleet väsyneitä ja veteliä, jos ihan totta puhutaan. Uhoamme tekevämme töitä kuusitoista tuntia joka päivä, myös viikonloppuisin!- mutta pötköttelemme ja katselemme Halloweenia ja Pohjanmaata. Hyvä niin. Jos pusertaa mustikasta ulos persikan, on pakko levätä viikko, ennen kuin jatkaa persikasta melonin muovaamista.
Matka tähän, missä nyt olemme, on ollut pitkä. Yrityksen perustaminen on hidas ja työläs prosessi, jota tuskin jaksaa tuuppia eteenpäin ellei ihan-aikuisen-oikeasti halua yrittäjäksi kuten Mäkelä ja minä haluamme. Hämeen Uusyrityskeskuksen Olli Kari ja joukko muita asiantutijoita/ammattilaisia tukenamme, olemme  laatineet suunnitelmia ja laskelmia, saanneet rahoituksen, ostaneet vanhan rintaliivitehtaan koneet, varaston, maineen ja kokemuksen, löytäneet ja kunnostaneet tuotantotilan, palkanneet suurenmoiset ompelijaneidot .... ja viimeisen viikon verran olemme olleet väsyneitä ja veteliä, jos ihan totta puhutaan. Uhoamme tekevämme töitä kuusitoista tuntia joka päivä, myös viikonloppuisin!- mutta pötköttelemme ja katselemme Halloweenia ja Pohjanmaata. Hyvä niin. Jos pusertaa mustikasta ulos persikan, on pakko levätä viikko, ennen kuin jatkaa persikasta melonin muovaamista.
teollisuusompelukoneita. Puhtaaksi maalatulla lattialla - sähkötöiden vuoksi vielä trukkilavoilla - köllöttää Singereitä, Dürkoppeja, Olympioita ja hieno Paola Suhosen ompelimon 5-lanka saumuri Pegasus. Lisävarastossa on monimetrinen leikkuupöytä, johon Pompan Kone rakentaa telineen lycrarullille. ... Ja kohta, kun 01.08 työnsä aloittavat ompelijat saavat käytyä ostamamme (vuonna 1928 perustetun) Varsinais-Suomen Liivineulomon kaavat ja mallit läpi ja tuotteisto on muokattu tämän päivän suomalaisia naisia miellyttäväksi ja palvelevaksi, ryhdymme tuottamaan rintaliivejä, korsetteja, korsoletteja, bodeja, housuliivejä ja kaikkea mahdollista ihanaa ja kaunista ihoa-vasten-puettavaa - ja ennen kaikkea suomalaista laatukäsityötä yli kahdeksankymmenen vuoden tietotaidolla. Suomen Liivineulomo on tällä hetkellä Suomen ainoa ja täten suurin rintaliivitehdas; kaikkien muiden rintaliivien valmistajien - yksilöllisiä, mittatilauskorsettiyrityksiä lukuunottamatta – siirrettyä tuotantonsa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Matka tähän, missä nyt olemme, on ollut pitkä. Yrityksen perustaminen on hidas ja työläs prosessi, jota tuskin jaksaa tuuppia eteenpäin ellei ihan-aikuisen-oikeasti halua yrittäjäksi kuten Mäkelä ja minä haluamme. Hämeen Uusyrityskeskuksen Olli Kari ja joukko muita asiantutijoita/ammattilaisia tukenamme, olemme  laatineet suunnitelmia ja laskelmia, saanneet rahoituksen, ostaneet vanhan rintaliivitehtaan koneet, varaston, maineen ja kokemuksen, löytäneet ja kunnostaneet tuotantotilan, palkanneet suurenmoiset ompelijaneidot .... ja viimeisen viikon verran olemme olleet väsyneitä ja veteliä, jos ihan totta puhutaan. Uhoamme tekevämme töitä kuusitoista tuntia joka päivä, myös viikonloppuisin!- mutta pötköttelemme ja katselemme Halloweenia ja Pohjanmaata. Hyvä niin. Jos pusertaa mustikasta ulos persikan, on pakko levätä viikko, ennen kuin jatkaa persikasta melonin muovaamista.





keskiviikko 2. elokuuta 2017

Onko jalompaa olla leijona, vaiko kaniini, jonka leijona syö?



Mietin onko vakavamielisen pohdiskelun pulppuaminen päästäni merkki siitä ettei kaikki ole hyvin, vaiko siitä, että kaikki tosiaan on hyvin - ja päädyin jälkimmäiseen. Privaatissa elämässä ja yrityksessä kaikki hyvin; suurista muutoksista huolimatta minä olen edelleen vahvasti oma itseni ja minuuteeni kuuluu vakavamielinen pohdiskelu.

Olen viimeisten parin vuoden ajan tiedostanut vahvasti omien ajatusteni ja ajatusteni myötä oman käytökseni konkreettiset seuraukset sekä lyhyen, että pitkän ajan tulevaisuudessa. Se mitä minä ajattelen tänään on tarkka muotti huomisen mudostumiselle. Ymmärrän etteivät kaikki koe edellistä lausettani positiivisena eivätkä missään nimessä halua kantaa moista vastuuta tai syyllisyyttä elämästään, mutta minulle lause on tuhatprosenttista armoa! Minulle lause tarkoittaa riippumattomuutta kaikista ”tosi asioista” ja vapautta olemaan ja tekemään mitä ikinä toivon ja tahdon. Minulle lause on äärimmäsitä onnea ja Jumalan rakkautta – mutta, kuten sanoin; ymmärrän, että konseptin voi käsittää myös toisin ja antaa sen syyllistää ja masentaa -  en siis kehoita enkä kannusta ketään uskomaan tavallani.

Edelliseen pohjaten olen viimeaikoina miettinyt mikä käytöksessäni aiheuttaa (tai mahdollistaa, ei ole syytä vaittää, että rooli olisi negatiivinen) sen, että kaikissa ja eritoten lähimmissä ihmis-suhteissani, olen aina (nytkin) elämän-näytelmän palvelija, yhtä vahvasti kuin näyttelin vuosikymmeniä aina ja pelkästään yksinäistä ja rumaa: Roolini oli hetki-hetkeltä etenevässä kuvaelmassa – vuosikymmeniä! – ”vammainen” (käytän sanaa yhteiskuntapsykologisen negatiivisesti) koska itsetuntoni oli vammainen; itseään häpeilemättömästi halveksiva. Edellisen nyt vahvasti tiedostettuani ja saatuani pelkästään käyttäytymistäni muuttamalla hyvin pienessä ajassa täysin uudenlaisen elämän, uskallan ja koen jopa velvollisuudekseni edelleen tiedustella itseltäni, onko käyttäytymiseni nyt sellaista, että se poikii roolin, jonka sisimmässäni haluan? Haluanko hahmoni hallitsevaksi sivujuonteeksi vieläkin palvelemisen?

”Onko jalompaa olla leijona, vaiko kaniini, jonka leijona syö?” ... On selvää, että nykyaika ihannoi myös naisten pallonpuoliskolla kaniineja haarukoivia leijonia ... mutta jalompaa olla syöjä kuin ateria? - täysin aikaan ja asenteisiin sidottu mielipidekysymys, ei muuta. En missään tapauksessa ollut halusta vammainen ja johdatellut kanssaihmisiäni vastavuoroisesti  harjoittamaan vääristynyttä eriarvoisuutta -
mutta - ehkä - luulenpa -
olevani halusta ja tyytyväisenä palvelija - palvelijat ja vain palvelijat mahdollistavat maailmassa olevan suuruuden.
Kyllä.
Minä HALUAN pestä kaikessa hiljaisuudessa toisen ihmisen vaatteita, jotta näyttäisi siltä, että on olemassa prinsseäjä ja prinsessoja, jotka tuskin edes pissaavat, saati hikoavat, likaantuvat, tekevät virheitä tai ovat vain ihmisiä.
Olen luonnoltani jumaltentekijä - nautiskelen siitä, että näen ihmisten yltävän odotuksiaan korkeammalle -  ja hyvin ylpeä tuosta jalosta ateriaksi asettumisen kyvystä - ilman roskakuskeja, me kaikki olisimme vain eläimiä! ... Siispä: Leijona tulee jaloksi syömällä kaniinin ja kaniini jaloksi tulemalla leijonan syömäksi. (Kysymys on vapaasti lainattu Gahlil Gibranilta).

Toinen merkillinen kysymys, jota tänään pohdin – jonka miellän olevan Herman Hessen syy kirjoittaa eepos Lasihelmipeli kaikessa moninaisuudessaan – on; kuuluuko ihmisen vaihtaa palvontansa kohde, mikäli hän löytää Jumalansa Jumalan? ... Minun mielestä ehdottomasti täytyy, ja ennen kaikkea vailla minkäänlaista häpeää, surua tai uskottomuuden pelkoa - mutta huomaan, että vastaus ei ole ollenkaan yhtä yksinkertainen ja selvä muille ihmisille. Ja tämä – toisten ihmisten – epäselvyys syvästi, jostain merkillisestä syystä hämmentää mieltäni. ... Tiedän – ei päätä eikä häntää, mutten osaa muullakaan tavalla tänään ilmaista miksi en täysin ymmärrä ympäristöäni.
 

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Ihmisiä, autoja ja pitsiä



Aivan ensinnä; olen velkaa kaksi taulua. Akvarelleja pitäisi maalata useita, mutta ihan velka-velkaa olen kahden ihmisen työt. Anteeksi Jaakko ja Steven! Toivotaan, että tämä blogikirjoitus enteilisi niiden pikaista valmistumista.

Hiukseni ovat aika pitkät. Selkäni on taas kipeä – ja ihan oikea, toinen ihminen on ottanut minut mukaansa elämään. En, vaikka tämäkin blogi on täynnä kirjoituksia aivojeni ahdingosta, osannut kuvitella kuinka merkityksellistä on tulla ”mukaan otetuksi”. Olen tietysti edelleen lyhyt ja vammainen, mutta samalla pitkä ja kaunis ja täysin vammaton. Töhellän edelleen kovalla kiireellä aamusta iltaan, mutten enää millään tekemiselläni todistele ihmisyyttäni, joka on vihdoin itsestäänselvyys. Yksinäisyys on kuolemattomuutta painottomuuden pimeydessä, eli kadotus. Ihmiset, jotka eivät ole yksinäisiä, ovat täysin, riittämättömän rauhassa yksinäisten lähimmästensä yksin jäämisestä.

Baba ja Buudil ovat isoja kissanmötkäleitä – minun silmissäni ... kaikki muuta näkevät ne isokorvaisina, laihoina avaruusolentoina; mutta kyllä, ovat ne isoja, kauniita kissanmötkäleitä. Buudililla on Klaukkalassa sulhanen nimeltä Henry, jonka luona mirrineiti vietti viikon heinäkuun alussa. Vielä ei tiedetä tarttuiko reissusta elimistöön ”eliöitä”, mutta jos nisät tämän viikon perjantaina muuttuvat valkoisista punaisiksi, niin mahassa asuu muutakin kuin neitosen selvästi kasvaneeseen nälkään mussuttelemia kana-aterioita. Babanen on hontelo, hauska kastraatti, joka lentelee kuin ikkunasta kissaväen ihailemat lokit pikku emännän olkapäälle - kun hanna avaa jääkaapin, kun hanna solmii kengän-nauhoja, kun hanna menee vaatekaapille, kun hanna lapioi pissapaakkuja hiekkalaatikosta ja aina-ihan-muuten-vaan, jos hannaan ei muutoin saa Babasta tyydyttävää kontaktia. Babanen todellakin haluaa kontaktin – keskustelua – ja vierekkäin köllöttelyä – tai muuten Babanen mölisee ja lentelee ja mölisee vielä vähän kovempaa.
Kafka muuti joulukuussa Isän ja Äidin kanssa Hätilään - noin viiden kilometrin päähän - vanhempieni asuttua koko koirasen alkuelämän (6-vuotta) samassa rapussa kanssamme. Tappijalka oli tottunut niin paljoon liikuntaan, että kaiken ulkoilun oli mahdotonta jäädä yksin minun suoritettavakseni – ja muutoinkin; tosi asia on aina ollut, että mäyrämies tykkäää eniten-maailmassa Isästä ja Isän kanssa metsäilystä, joten se asuu nyt juuri siellä, missä haluaakin asua - ja nukkua; Isän ja Äidin poposessa. Kyllä. Kafka on hyvin onnelinen Hätilässä. – Myös minä olen onnelinen sen siellä olosta, kun näen selvästi, että Ystävälläni menee hyvin.

Suurinta suurta ja uusinta uutta on tietysti Liivineulomo! (... heti ihmeellisen ihmiseni jälkeen). Minusta, epäseksuaalista, androgyynistä, joka itse käytän ”anti-liivejä” – on tullut rintaliivitehtailija! Tietokoneeni sivuhistoria pursuaa pitsiin ja lycraan käärittyjä naisvartaloita! Kuka olisi osannut moista loppuelämää minulle ennustaa!? Olen innoissani – tietysti.... Ai niin! - ja minulla on ajokortti! Kävin maaliskuussa autokoulun.

Ymmärrän ettei ihmis-suhteisiin pitäisi kuulua puolen - kymmenen vuoden taukoja, kuten minun kohdallani tuppaa tuon tuostakin käymään, en myöskään ole kovin taitava facebook persoona, mutta tässä sitä taas mennään kohti avoimempaa ja sosiaalisempaa aikakautta, toivoen että saan jälleen liittyä joukoonne.

Tervetuloa seuraamaan neulomomme kehitystä sille avatussa blogissa: Suomen Liivineulomo

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ystäväni "Avustaja"



Selkäni on vaivannut taas neljä viikkoa niin, että olen lääkkeistä pilvessä, kykenemättä juuri mihinkään. Onneksi on piippua poltteleva avustaja, joka kertoilee minulle merkillisiä tarinoita, merkillisistä asioista.


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kaunis Elämä




Kafka ja kissat voivat hyvin. Bodil päästää mäyriäisen ihan lähelle, muttei anna vielä Baban tavoin Kafkan nuolla mahaa, pyllyä ja korvia – ja pyllyä ja mahaa ja pyllyä! – en tiedä antaisinko minäkään, jos olisin pikku Bodil, sillä Kafkanen kenties tykkää hivenen liian paljon kissan pesusta – ei niin ettäkö se haluaisi purra, mutten ole ihan varma etteikö sille tulisi putsatessaan mieleen vienoja seksuaalisia haluja. Kafkanen kuitenkin ottaa käskystä etäisyyttä ja hillitsee itsensä - ja Babanen tuntuu olevan viattoman tyytyväinen, että koirapojalla on edes jonkinsortin positiivisia tunteita sitä kohtaan. Vessa-asian suhteen olen ottanut aikalisän; sain kasvattajalta neuvon olla asian kanssa kärsivällinen jottei pennuille tule pissaamispelkoa ja sen myötä vaivoja. Tunnustettakoon myös, että jatkuva hiekkalaatikon haju ja nopea täyttyminen ensimmäisen viikon aikana oli yksinomaan minun syytäni; muistin väärin mitä minun tuli teollisen ruuan lisäksi uusille ystävilleni syöttää; eli ostin sisälmyksiä sydämen sijaan ja pennut tosiaan olivat monta päivää ripulilla. Sisäelimet ovat liian vahvaa ruokaa syötettäväksi joka päivä, toisin kuin sydän, joka on lihas. Nyt kakka on kiinteää eikä mitään ulostetta tule kummaltakaan sellaisia määriä, että hiekkalaatikko haisisi, joten taidan tässä välissä opettaa pennuille valjaissa ulkona kulkemisen ja palaan vasta sitten pikkuhiljaa vessa-asiaan jos enää tuolloin katson asian aiheelliseksi. Kissani ovat suurenmoisia! Rohkeita, ystävällisiä ja puheliaita – ja pitävät minusta ... niin paljon etten voi enää aamusin kirjoitella teille, koska molemmat syöksyvät heti tietokoneen avatessani näppäimistölle istumaan ja kertovat suureen ääneen tarinoita nenät kiinni naamassani! Neiti Bodil on kovasti rohkaistunut ... ja Baba – Babaa ihmeellisempää kissapoikaa tuskin onkaan!

Aivoparkani on tällä hetkellä täynnä rihmastoa niin kuin homeen peittämä mansikka. En suoriudu lupaamistani töistä; pyydän anteeksi kaikilta, jotka odottavat jotain tapahtuvaksi taulutilaustensa suhteen – valitettavasti mitään ei juuri nyt tapahdu. Olen ihmis-suhteissani jotenkin niin totaalisen vajaa; olen kuin eläin, joka ei tiedä mikä eläin se on. Olen vuosien varrella kirmannut hanhien, sikojen norsujen ja kirahvien perässä aina hyvin toden tuntuisesti ”hoksaten” olevani mikä milloinkin kunnes pulpahdan todellisuuteen: Kaulani ei yletykää puun oksiin, eikä nenälläni voi ruiskutella vettä. Saan edelleen piipertää naapuripariskuntien perässä – joiden perässä olen tämän vuoden lentavänä elefanttina leijaillut – mutta nyt olen ruvennut kokemaan, että tulen aina hyvin yksikseni kotiin; vähän niin kuin päiväperho yököistä erillään.