Otsikko ei yritä sanoa, että olisin pettynyt, että olen
edelleen lyhyt; lyhyys vain on harvoja asioita, jotka ovat edelleen samoin kuin
täman blogin aloittaessani. Suurin osa teistä tietää – vaikken olekaan täällä
asiasta kertonut – että olen ollut vuoden naimissa. Kyllä. Minä pikkuruinen
”androgyyni” meninkin oikean, pitkän, kivan miehen kanssa ihan aikuisen oikeaan
avioliittoon. Sormuskin on, joskin vasemmassa kädessä sen vuoksi, että se
oikeasta nimettömästä hassun nivelen takia putoaa. Mitä kaikkea poikkeavaa –
sukupuolettomasta– trans-sukupuoliseen -
ehdinkin itsestäni 47- vuotta ajatella, johtui vain (minun
tapauksessani) siitä etten ollut oikein koskaan tullut ihan vaan tavallisena
naisihmisenä kohdelluksi. Nykyään lyhytkasvuisuus ja vammaisuus ovat elämäni
pienimmät asiat, siitäkin huolimatta, että iän myötä (olen nyt 48-vuotias)
konkreettinen vammaisuus on selvästi lisääntynyt. En saa enää hiuksiani itse
nutturalle, vaan Markku ne joka aamu minulle laittaa. Olka-ja kyynärnivelten
kulumien takia käsien liikeradat ovat hyvin pienet; takinkin kultainen
markkunen minulle pukee päälle - ja
oikea käsi etenkin on hyvin voimaton. Edellisestä huolimatta olen yrityksemme
ainoa ompelija, eli ei tässä nyt vielä mitään valittamista; kädet toimivat – ja
ovat maailman parhaat – minähän se käsineni olen, joka ompelen kaikki Suomen
Liivineulomon liivit ja hoikistajat ja selkätuet. Markku leikkaa ja minä
pistelen kasaan. Kovasti teemme töitä ja paljon olemme kaikenlaista – kantapään
kautta – oppineet. Kiitos kaikille asiakkaille, jotka ovat sietäneet
harjoitteluvaiheen työmme. Onneksi nykyään tuotteitamme kehtaa jo kutsua
suomalaiseksi laaduksi ja osaamiseksi – mutta kieltämättä tie on tuntunut
toisinaan hyvin kivikkoiselta. Pienen yrityksen pyörittäminen on laskusta
laskuun sätkimistä.
Kafka mäyriäinen asuu Isän ja Äidin luona, täyttää ensi
keväänä kahdeksan vuotta ja on tyytyväinen elämäänsä; kulkee mukana kaikkialle
paitsi saunaan lauantaisin. Baba ja Bodil – seuranaan Markun Miska; 10-vuotias
maatiaiskissatäti – asuvat kanssamme Neulomossa. Markku kutsuu Babamiestä
kylkiäiseksi. Piiiiiiitkäjalkainen kollipoika kun rötköttää usein tuossa minun
olkapäälläni. Buudil sai viime jouluntienoilla kuusi pentua; viisi poikaa ja yhden
tytön! Buudil oli poikkeuksellisen hyvä ja tyytyväinen kissamamma, mutta kotiin
palattuaan muuttui taas babasen pikkusiskoksi, joka matkii veljeään kaikessa
mahdollisessa ja mahdottomassa. Nyt kun seassa on rauhallisen-kärttyisä maatiaskissa,
niin huomaa vielä selvemmin, miten erikoisia siamilaiset ovat; ”puhuvat” KOKO
AJAN suureen ääneen, ovat ihmisen kissoja – monessa mielessä
hassuja koiria; babasesta naapuri kysyikin, sen käytävässä nähdessään ”onko se
koira”?
Liivineulomomme on pikkuhiljaa päässyt ihmisten
tietoisuuteen. Sosiaalisessa mediassa näkyminen on ollut ajan puutteen vuoksi
suurimpia haasteitamme – onneksi kaikella on tapana hoitua – näin kävi myös
näkymättömyydellemme, joka yksinkertaisesti vain päättyi. Ylen paikallistoimitus tulla
tupsahti ja teki meistä sekä radio, että televisiojutun – ja pam – puhelimella
ei soitetakaan meiltä päin liikkeille, vaan puhelimella soittavat meille
ystävälliset ihmiset liivitarpeineen ympäri Suomen. On ollut huojentavaa
huomata, että vaikka emme pystykään kilpailemaan halpatuontimaista tulevan
alusvaatepaljouden kanssa, niin meitähän tarvitaan. On paljon ihmisiä, jotka
tarvitsevat erikois-tai yksilöllisesti valmistettuja alusvaatteita; liivejä ja
tukituotteita. Ja mikä hauskinta; se, että olemme silmiinpistävän erikoinen
pariskunta ei olekaan miinus vaan plussa, joka auttaa ihmisiä vaivoineen
rentoutumaan seurassamme ja kertomaan mitä puuttuu ja mitä pitäisi saada, jotta
elämä sujuisi tuskattomammin ja ilman
jatkuvaa alusvaatteista hermoilua.
kuinka monta kärpäs-sientä kuvassa näet? :):):)
