Sukupuoli-seksuaalinen vammautuminen / Becoming disabled gender – and sexuality wise

Jäi pikkuisen harmittamaan nuo hääkuvat – ei itseni vuoksi – vaan muiden osallistujien; puvunantajan ja kuvasulhasen kannalta, kun en ihan pystynytkään (tai oikeastaan ollenkaan pystynyt!) olemaan morsiammena, vaikka tilaisuutta kuvien kautta tarjottiin. Olen elämän varrella aika pahasti vammautunut sukupuolen ja seksuaalikäyttäytymisen suhteen. Minulla on syvälle juurtunut käsitys, että minut hyväksytään ja minusta pidetään enemmän sukupuolettomana  – kastroituna lemmikieläimenä. Koen, että jos pistän päälleni vaikkapa vain rintaliivit, niin naiset kyyläävät ja miettivä onko” kääpiöilläkin tissit” ja ikäiseni miehet kiertävät kaukaa tai ottavat lähestyessään käteensä tikun jolla sörkkivät inhoten kuin kovakuoriasta tai koiranpaskaa. Se, että parisuhteessa elävä naapurini tarjoutui (pyytämättä/ehdottamatta) kuvasulhaseksi sai minut tuntemaan itseni lähes toimivaksi ihmiseksi – en olisi ikinä uskonut, että kukaan suostuu edes leikimään kanssani häitä! - Harmi vain etten ole niin rohkea kuin edellinen mallini (itkijänainen) enkä siten kyennyt näyttämään ihmiskunnalle keskisormea astumalla rehvakkaasti kuvaan, vaan annoin nolouden ottaa vallan - ja oikein kunnolla pilkata pikku-ihmistä kuvia tutkaillessani: Ei tosiaan! Morsian ei näytä ikinä pelkältä torsolta! (anteeksi kaikki toveri-lyhytkasvuiset, en suuntaa sanojani teihin, ilmaisen vain oman mieleni tilaa). Elämässäni on muutamia miehiä; enot ja sedät ja muutamia muita ns. ”kirkko-kaudeltani” – kaikki vanhempieni sukupolven edustajia – jotka saavat minut tuntemaan itseni todella arvostetuksi ja tykätyksi, sillä tavalla syvästi, kokonaisena ihmisenä ja nyt myös muutama miespuolinen serkku on kuvieni myötä ollut minulle todella, todella kiva ... mutta muutoin miehet ovat kyllä aika rankasti jättäneet käyttämättä ”mieheksi syntymäänsä” minun ilokseni ja hyödykseni – ja valitettavasti sellainen laiminlyönti vammauttaa ihmismielen melko totaalisesti, varsinkin kun kärsin lievästä aspergerista, eli vietit ja vaistot eivät riennä agressiivisesti avukseni, vaan olen oppinut reagoimaan aina toisten reagointiin. Pyydän siis anteeksi hääkuvatilaisuuden antajilta etten ollut tarpeeksi terve ottamaan annettua lahjaa ihan kokonaisena vastaan.

I’m little annoyed with those wedding pictures – not for my sake – but for the sake of other participants; lady who gave me the gown, and my picture fiancé, for not being able to perform my role as a bride - actually at all! – even though I was given a rare chance through art. I have become quite badly disabled over the years what comes to gender identity and sexual behavior. I own a deep rooted opinion that I’m better accepted and liked if I present myself as an asexual – a castrated pet. I do experience that even just wearing a bra makes women wonder “do also dwarfs have breasts” and men keep a distance - or if a male dares to approach, he takes a stick and pokes with that, as if I was a beetle or a pile of dog shit. The fact that my neighbor (sharing his life with a woman) offered to take a picture with me (without me asking or suggesting) made me almost feel like a functioning human being! – I could not believe that anyone would even play marry me! – Unfortunately I’m not as brave as my previous model (the weeper woman) and so I couldn’t “give the finger” to mankind through standing self-importantly in the picture – but let the shame take over and ridicule the little-person harshly, especially as I went through and edited the pictures: No! Never does a bride look like a mere torso! (Sorry, my fellow little people I am not addressing these word towards you, just expressing my own twisted mental state). There are few men in my life; uncles and few other from my religious season – all my parent’s generation – who do make me feel deeply liked and appreciated as a whole person, and now couple of my male cousins have shown me similar kindness in facebook … but otherwise men have quite harshly left me out from the blessings that they could offer through being born men – and sadly such neglecting maims a human mind quite totally, especially when I suffer from mild aspergers and thus instincts and drives don’t rush for my rescue and push me to act, but I have had to learn to read others' reactions and respond to them precisely. So. I apologize to the people that offered me the chance for a wedding picture, for not being well enough to take full advantage of the gift.