Jäi pikkuisen harmittamaan nuo hääkuvat – ei itseni vuoksi –
vaan muiden osallistujien; puvunantajan ja kuvasulhasen kannalta, kun en ihan
pystynytkään (tai oikeastaan ollenkaan pystynyt!) olemaan morsiammena, vaikka
tilaisuutta kuvien kautta tarjottiin. Olen elämän varrella aika pahasti vammautunut
sukupuolen ja seksuaalikäyttäytymisen suhteen. Minulla on syvälle juurtunut
käsitys, että minut hyväksytään ja minusta pidetään enemmän sukupuolettomana – kastroituna lemmikieläimenä. Koen, että jos
pistän päälleni vaikkapa vain rintaliivit, niin naiset kyyläävät ja miettivä onko” kääpiöilläkin tissit” ja
ikäiseni miehet kiertävät kaukaa tai ottavat lähestyessään käteensä tikun jolla sörkkivät inhoten kuin
kovakuoriasta tai koiranpaskaa. Se, että parisuhteessa elävä naapurini tarjoutui
(pyytämättä/ehdottamatta) kuvasulhaseksi sai minut tuntemaan itseni lähes
toimivaksi ihmiseksi – en olisi ikinä uskonut, että kukaan suostuu edes
leikimään kanssani häitä! - Harmi vain etten ole niin rohkea kuin edellinen
mallini (itkijänainen) enkä siten kyennyt näyttämään ihmiskunnalle keskisormea
astumalla rehvakkaasti kuvaan, vaan annoin nolouden ottaa vallan - ja oikein
kunnolla pilkata pikku-ihmistä kuvia tutkaillessani: Ei tosiaan! Morsian ei näytä ikinä
pelkältä torsolta! (anteeksi kaikki toveri-lyhytkasvuiset, en suuntaa
sanojani teihin, ilmaisen vain oman mieleni tilaa). Elämässäni on muutamia
miehiä; enot ja sedät ja muutamia muita ns. ”kirkko-kaudeltani” – kaikki vanhempieni
sukupolven edustajia – jotka saavat minut tuntemaan itseni todella arvostetuksi
ja tykätyksi, sillä tavalla syvästi, kokonaisena ihmisenä ja nyt myös muutama
miespuolinen serkku on kuvieni myötä ollut minulle todella, todella kiva ...
mutta muutoin miehet ovat kyllä aika rankasti jättäneet käyttämättä ”mieheksi
syntymäänsä” minun ilokseni ja hyödykseni – ja valitettavasti sellainen
laiminlyönti vammauttaa ihmismielen melko totaalisesti, varsinkin kun kärsin
lievästä aspergerista, eli vietit ja vaistot eivät riennä agressiivisesti
avukseni, vaan olen oppinut reagoimaan aina toisten reagointiin. Pyydän siis
anteeksi hääkuvatilaisuuden antajilta etten ollut tarpeeksi terve ottamaan annettua
lahjaa ihan kokonaisena vastaan.
I’m little annoyed
with those wedding pictures – not for my sake – but for the sake of other
participants; lady who gave me the gown, and my picture fiancé, for not being able to perform my role as a bride - actually at all! – even though I was given a rare chance
through art. I have become quite badly disabled over the years what comes to
gender identity and sexual behavior. I own a deep rooted opinion that I’m better
accepted and liked if I present myself as an asexual – a castrated pet. I do experience
that even just wearing a bra makes women wonder “do also dwarfs have breasts”
and men keep a distance - or if a male dares to approach, he takes a stick and
pokes with that, as if I was a beetle or a pile of dog shit. The fact that my neighbor
(sharing his life with a woman) offered to take a picture with me (without me
asking or suggesting) made me almost feel like a functioning human being! – I could
not believe that anyone would even play marry me! – Unfortunately I’m not as
brave as my previous model (the weeper woman) and so I couldn’t “give the
finger” to mankind through standing self-importantly in the picture – but let
the shame take over and ridicule the little-person harshly, especially as I went through
and edited the pictures: No! Never does a bride look like a mere
torso! (Sorry, my fellow little people I am not addressing these word towards
you, just expressing my own twisted mental state). There are few men in my life;
uncles and few other from my religious season – all my parent’s generation – who
do make me feel deeply liked and appreciated as a whole person, and now couple
of my male cousins have shown me similar kindness in facebook … but otherwise
men have quite harshly left me out from the blessings that they could offer
through being born men – and sadly such neglecting maims a human mind quite
totally, especially when I suffer from mild aspergers and thus instincts and
drives don’t rush for my rescue and push me to act, but I have had to learn to
read others' reactions and respond to them precisely. So. I apologize to the
people that offered me the chance for a wedding picture, for not being well
enough to take full advantage of the gift.
