Rainer Maria Rilke ja Esine

Vaikka typerä facebook ei ilmoita tärkeimpää, niin Herra Kafkanen kuitenkin täyttää huomenna viisi!

Luovuin ensimmäisestä näyttelyaiheestani, koska julkisuudenhenkilöiden maalaaminen olisi vaatinut valmiin imagon kopioimista eikä kopioiminen ole minulle mieluisaa, kuten koko näyttelyhankkeen hetkellinen karilleajo selvästi paljasti. Uusi aihe löytyi ”urban exploration” blogeista, joista Ystäväni minulle kertoi, joskaan en maalaa hylättyjä taloja vaan ihmisiä ... enkä loppujen lopuksi nyt viikon maalattuani tiedä onko minulla mitään tarvetta väittää, että maalaan ”asumattomia” ihmisiäkään, koska hahmoni eivät suinkaan ole tyhjiä eivätkä onttoja. Sen sijaan haluan selittää – kilttien, kivojen naapureideni vuoksi, jotka sallivat minun väännellä ja käännellä ja värittää olemuksiaan miten sattuu – että etsiskelen kai aina ”esineitä”. Ryhdyttyäni viime vuoden lopulla valokuvaamaan itseäni tajusin vihdoin Rilken esineteorian; minä joka olen sosiaalisessa maailmassa ruma, vammainen, liian pieni ja kelpaamaton, olen esineenä (tai kuvana kuten itse puhun) ihan oikea! Nyt en siis sano, että olen kuvauksellinen, vaan sanon että olen kuva - ja kuvana yhtä täydellinen kuin muutkin huolella tehdyt kuvat. Jos otan normaalin käden ja oman käteni ja poistan käytöstä termit terve/sairas/kaunis/ruma/ - niin molemmat kädet ovat esineitä; ”yksi kivi, toinen kivi”. En siis pyri tekemään "loistavaa taidetta" tai upeita muotokuvia, teen vain yksinkertaisesti kuvia – tai kuten Rilke sanoisi; esineitä – suita, silmiä, varjoja ja väriläiskiä, jotka muodostavat kokonaisuuden tai ovat muodostamatta. Kafkalle kovakuoriainen on liikkuva esine, mikä on mäyriäisen innostuksesta päätellen tuhat kertaa mielenkiintoisempaa kuin ajatus ”siinä kovakuoriainen”. Siinä kovakuorianen on vyyhti opittuja ajatuksia hyönteisestä, kun taas liikkuvan esineen havainnointi jättää kaiken avoimeksi ja kipittävässä esineessä voi nähdä koko olemassa olon käsittämättömyyden.

"Ja aivan avoin hän on ollessaan Esineiden parissa tai siellä missä eläimet ja ihmiset koskettavat häntä äänetöminä kuin Esineet. Silloin hän on oppipoika ja aloittaja ja katsoo ja jäljittelee sitä kauneutta, jota me,  jotka kuljemme kuin unessa, emme huomaa. Hän on suuri havaitsija, jolta mikään ei pakene. Se mitä hän kulloinkin katsoo, on hänelle ainoa maailma, jossa tapahtuu kaikki. Kun hän veistää käden, se on tilassa yksinään, eikä ole mitään muuta kuin se. Malli on näennäinen, vain olevinaan, taideteos on. Kädet elävät tahoillaan, suut puhuvat ja minä vain katson kaikkea yhä rauhallisemin". Otteita runoilija Rainer Maria Rilken kirjeestä, jossa hän kertoo kuvanveistäjä Rodinista.

Muutama maistiainen - isommasta läjästä - enkä kuitenkaan lupaa/väitä, että juuri nämä näyttäisin Valssaamossa.