Odotellessa / While waiting

Jotta näyttelyn odottaminen ei käy hengenravinnoltaan liian tylsäksi kerrottakoon, että maalaan Valssaamon täyteen julkisuudenhenkilöitä lyhytkasvuisina. Motiivini on johdatella katsoja mittailemaan omaa vammaisrasismitasoaan, kunkin yksityisen mielen paljastaessa katsojalle itselleen mitä kokee näkevänsä; karikatyyrejä, älykääpiöitä vaiko tutut henkilöt lyhyinä. Ehdotuksia lyhytkasvuisiksi muutettavista henkilöistä otetaan vastaan!

So that waiting wouldn’t get too long and boring I can tell you that I’m going to paint public figures turned into little people. My motive is to lead the viewer to measure their own level of racism towards disabled people as their private minds reveals them what they think they are seeing; caricatures, cerebral/mental dwarfs or well-known people short.

Ei alle 135-senttisiä mansikkamaalle / People under 4,4feet No entry to the strawberryfield

Olen kastijärjestelmällisesti aina alistunut siihen etteivät kaikki elämän hedelmät kuulu minunkaltaiselleni ihmiselle – mutta nyt olen ryhtynyt Herman Hessen Lasihelmipelimäisesti miettimään mitä ihmeen järkeä pelissä on?! Onko hyveellisempää noudattaa sääntöjä ja jäädä osattomaksi vai muuttua sääntöjen rikkojaksi ja ottaa osansa? Vammaisuus on – etenkin minun tapauksessani – merkillinen elämänjärjestys; jos mansikkamaanlaidassa olisi kyltti ”ei alle 135-senttisiä mansikkamaalle” harvan tulisi ajateltua, että sääntö saattaa tuomita jonkun täysin osattomaksi, sillä pääsääntöisesti jokaisella alle 135-senttisellä (siis lapsella – toisin kuin hyvin pieneen vähemmistöön kuuluvalla lyhytkasvuisella) on yli 135-senttinen mansikantuoja. Vaikka ihmiset usein kauhistelevat toistensa tapaa elää, sääntöjen tiukkuutta tai sääntöjen puutetta, en ole vielä koskaan tavannut yksilöä, joka ei pitäisi kiinni tiukasti hyvinkin monimuotoisesta sääntöjenvyyhdistä, jossa on aina jonkintyyppinen ”ei alle 135-senttisiä mansikkamaalle” artikla. Sanonko siis, että elän idioottien planeetalla – kaipa minä sanon, hahaa! – mutta vielä enemmän sanon, että voi hanna mikä typerys olet! – Miksi ihmeessä et painele aidan ali ja kerää ämpäriäsi täyteen!? 

.... Nämä minun oudot kirjoitukseni ovat ”maalaamista”  - mietiskelen itsekseni minkälaisessa tunnetilassa olisin ja mitä kankaalle sutisin, kun ämpärini olisi kerrankin täynnä mansikoita, jotka ”kuuluvat vain toisille”.

I have always believed in a caste system and submitted to a fact that not all blessings of life belong to a person like me – but recently I have started to think like the main character Joseph Knecht  in Herman Hesse’s Glass bead game;  what is the point of the game?! Is it more virtuous to follow rules and stay portionless than turn into a rule breaker and lay hold of a portion? Disablement – especially in my case – is a peculiar life order; if there was a sign by a strawberry field saying “People under 4,4feet No entry to the strawberry field” very few would think that such a ban could condemn someone to a total dispossession, because as a rule every person under 4,4feet (meaning a child – contrary to a little person belonging to a very small minority) has a person over 4,4feet to bring them strawberries. All though people are often horrified of one another’s way of living, either strictness or absence rules, I have never seen a person who wouldn’t have followed a very complex set of regulations which always includes some sort of “people under 4,4feet No entry to the strawberry field ” article. Am I saying I live on a planet of idiots – I suppose I do – hahaa! – but more than that I’m saying “oh hanna what a fool you are – why on earth do you not crawl under the fence and pick you bucket full?!”

…  These weird writings of mine are “painting” – I’m trying to imagine how would I feel and what would I paint, if my bucket really was full of strawberries, that “belong to others only”.

”Vitun Vammanen” / "Fucking Retard"

Jotta näkisitte linnun lentävän, eikä lintua, joka matkii maassa kieppuvaa ihmistä, joka leikkii lentävänsä, minun on annettava näyttelylleni tuollainen nimi. Pyydän anteeksi kaikilta, joita nimi loukkaa. (Voi olla, että minun täytyy ennen itse tapahtumaa muuttaa nimi ”V niinkuin Vammainen” muotoon (tai jotain tuonsuuntaista) huomioidessani lapset ja muut herkkätuntoiset vieraat, mutta minulle näyttelyn nimi on vitun vammanen ja sillä sipuli). Keskiverto ihmiset ovat siinä määrin tasaisia, että lienen jo kohta 46-vuoden ajan vaikuttanut hyvin impulsiiviselta ja erikoiselta - vaikken ole vielä koskaan kulkenut ilman kaulapantaa ja liekaa! Olen orankivauva, jota neljänkymmenen vuoden ihmiseksi muokkaamisen jälkeen yritetään nyt antautuneina sopeuttaa takaisin luontoon, hyvien ihmisten tajuamatta ettei eläimelliseltä kuulostava karjahdus ole eläimen karjahdus. Etenkin näin vanhimmiten ole ryhtynyt enenevässä määrin ounastelemaan, että vaikka en koskaan oppinut opetettuna, enkä varsinkaan luonnostani, toimivaa ja antoisaa ihmisyyttää, niin osaisin vaistonvaraisesti lentää, jollei ihminen opettaisia minulle niin ahkerasti leikkilentämistä.  ... Haluan maalata näyttelyyni mitä ikinä haluan – ja yritän tällä kirjotuksellani ottaa siihen lupaa, jota en keneltäkään tarvitse!

Tämän kirjoituksen laatimisen ja hetken kuluttua tapahtuvan tekstin julkaisun välissä olen ehtinyt keskustella nimestä vanhempieni kanssa, jotka ovat JÄRKYTTYNEINÄ sitä mieltä, että tuon nimiseen näyttelyyn ei tule ketään. Otan asian huomioon ja pitäydyn nimessä, ajatellen että on parempi, että katselen vapaana maalattuja töitäni yksin kuin miellyttämisen muokkaamia teoksia 250 henkilön kanssa (Valssaamon kapasiteetti).Tämä ei tarkoita sitä ettenkö kunnioittaisi yleisöäni, vaan sitä, että kunnioitan ja arvostan yleisöäni ja haluan vihdoinkin tarjota taide-elämyksen, joka on omasta mielestäni tämänhetkisiin taitoihini nähden paras mahdollinen.

So that you could see a flying bird rather than a bird mimicking a human swirling on the ground, playing a bird, I have to give my exhibition such a name. I apologize everyone offended by it. (Might be that I have to still change the name to a form “H as a Handicapped” or something that sort, when taking children and other sensitive guests into consideration, but to me the name is fucking retard and that’s it). The average people are so steady that compared to them I have probably seemed impulsive and peculiar already for almost 46-years – though I have not yet ever lived without a collar and a leash! I’m a baby orangutan who now after forty years of molding into a human, is slowly taking back to nature, without the good people realizing that a roar that sounds like a roar of an animal is not yet a roar of an animal. The older I get the more I sense that though I never learned a functioning and rewarding humanity I could instinctively fly, if I wasn’t so diligently taught how to play fly. … I want to paint whatever I want to my exhibition – and with this writing I’m trying to take a permission to do so, a permission that I don’t need anyone else to give to me!

In between writing the previous and now, I talked to my parents about the name. They are SHOCKED and want me to understand that no one will come to a show with such an indiscreet name. I take that possibility into account and stick with the name, thinking it’s better to be the only guest of my show full of paintings painted with a free spirit than have 250 appear to see something that is done just to please. This doesn’t mean I don’t respect my audience, this means I do respect and value my audience, and want to offer an experience that is as good as my true skills at the moment.