Muusaton / Without a Muse

Toivon usein, että olisin mielenkehitykseltäni pikkuisen vajaa, että osaisin nähdä vaikkapa syömisen tai siivoamisen tai ystävien tapailun elämäntarkoituksena – mutta en. Tiedän ettei asioita, joita kirjoitan koskaan sanota ääneen, mutta minäpä sanon; jos tekemisitään ei saa riittävästi rahaa eikä edes vastakkaisen sukupuolen huomiota, niin kaikki on melko turhaa. – Ei mitään hajua miksi asia on näin. ...Siitäkin huolimatta, että vakaata taloudellista elämää parisuhteessa elävät ihmiset väittävät ettei näin suinkaan ole, vaan että heitä ihan tosissaan ja aidosti kiinnostaa se ja tuo ja tämä – mutta kokeilkaapa joskus edes yksi vuosi ”peräkammarinpoikana oloa” ja kertokaa sitten kuinka paljon ympäröivä-ihmeellinen-maailma jaksaa edelleen kiinnostaa. ... Tarkoitan, että sanon nykyään päivittäin itselleni ”hanna mitä jos yrittäisit vaan nauttia syömisestä” – koska en todellakaan meinaa jaksaa uskoa, että rahaa tai seksiä olisi liiemmin tarjolla vaikka kuinka teille täällä esiintyisin. Tiedän, tiedän, teidän – kirjoitan merkillisiä asioita (ha-haa - ottakaa vitsinä, jos helpottaa lukemista). Otin valokuvia, jotta saisin palkkaa (sen sijaan velkaannuin)  – ja olen AINA tätä ennen maalannut ”muusalle” – eli vastakkaisen sukupuolen edustajalle – nyt kun sellaista ei ole, niin voi hirvitys mitä henkistä kamppailua koko prosessi on; käyn maalatessani tauotonta keskustelua itseni kanssa kysellen miksi ihmeessä en vain mene sänkyyn makamaan ja katsele Areenaa?! Miksi piirtelen päivät pitkät niin kuin 5-vuotiaat tekevät, äidin - ja facebook-naisten! - ollessa ainoita, jotka sanovat, että onpa hieno.  ... No, tietysti tällä haavaa haluan suoriutua hyvin tilaustyöstäni, mutta ei meinaa millään riittää, että saan kukkarooni kuukauden vuokran ja sähkölaskun. Elämä on hyvää neutrina ja sairauseläkkeellä, mutta sen eteen on tehtävä ahkerasti työtä että näin on. Ei saa ruveta ajattelemaan eikä toimimaan, on esitettävä rooliaan pikkutarkasti päivästä toiseen – kuljettava tunnollisesti silmälaput silmillä eteenpäin.

I often wish I was mentally slightly simple, so that I could see eating, cleaning or seeing friends as a meaning of life – but I can’t. I know that matters I write about are never said out loud, but I’ll say them anyway: If one doesn’t receive enough money out of their doings, or at least attention from the opposite sex – then all feels vain – I don’t know why. Couples living secured financial lives want to tell me I’m wrong, claiming that they would definitely be interested in this and that no matter what – but go ahead, and live even one full year as a “mama’s boy” – and come back to tell me how much the “wondrous-world” still interests you. I’m saying to myself everyday nowadays “hanna, why don’t you just try to enjoy eating” – because I do not have much faith in getting loads of money or sex, no matter how much I perform here - to you lot. I know, I know, I know – I write peculiar things (ha-haa – take my words as a joke, if it makes it easier to read them). I took photographs to be paid (instead I got myself into debt) – and before I have ALWAYS painted to a “muse” – a member of the opposite sex  -  so now, when there is no muse, the whole painting process feels a tremendous struggle – I tell myself a million times a day to just give up – to go and lie on bed and watch TV. Why on earth would I continue painting – as if I was 5-years old in need of praise from mom - and the women in facebok! … Well, of course at the moment I want to do well with my commission – but getting some cash for rent, and electricity seems very insufficient. Life is good as a neuter and a pensioner, but it takes hard work, it to be so. You cannot think or take action - you need to follow your small-scale role precisely - to wear your eye patches conscientiously day in, day out – then (but only then) all is well.