Ei mitään lisättävää / Nothing to add

Yhteisprojekti.
Joint-project.

Tilaisuuden tullen on mässäiltävä naiskauneudella / One needs to gourmandise with women beaty when chance appears

Parasta on kun upea nainen sanoo, että voit tunkea mullekin juustonaksuja nenään! - hahahaa! ... Tykkään kun kauneus on vain tosiasia. Suurenmoista. Yhteisprojekti.
Cannot get better than a dashing woman telling you "you can stick cheese buffs into my nose also"!  - hahahaa!... I love it when beauty is just a fact. Brilliant.  Joint-project

Satujen Prinsessa / Princess from the fairy tales

Yhteis-projekti.
Joint-project

Tyyni älykkö / Serene intellect

Onko väärin jos hänen päästään pulppuaa pääsääntöisesti onnea, rauhaa ja kauneutta? Yhteisprojekti.
Is it wrong, if her head is mainly welling up happiness, tranquility and fairness? Joint-project.

Todellinen Nainen / A True Woman

Pyhäkoulussa (1975-76 tienoilla). Minä opettajan sylissä, kuvien kaunotar eturivissä toinen vasemmalta.
In Sunday school (circa 1975-76). Me on teacher's lap, the beauty of these pictures, second from the left in front row.

Tämä TODELLINEN NAINEN oli paras kaverini elämäni ensimmäiset, noin kahdeksan vuotta. Viitaten aikaisempiin kirjoituksiini naiseuden ongelmista, on välttämätöntä todeta, että jos hyvä Jumala on olemassa - ja totta kai on! - suunnitelma minun varalleni oli sittenkin aukoton; en voisi mitenkään olla laittautumisessa, kauneudessa ja naiseudessa hakoteillä, jos olisin pysynyt tämän - ystäväksi annetun - naisen matkassa enemmän kuin nuo muutamat vuodet. Katselin ihmistä kameran linsin läpi kuin oopperaa! ... ja olisin voinut jatkaa katselua loputtomiin. Yhteisprojekti.

This REAL WOMAN was my best friend for the first eight years of my life. In reference to my previous postings about problems in womanhood - it is necessary to note, that if good God exists - and of course He does! - the plan for me had no holes after all; I could not be lost with pretty and womanly things, if I had had a chance to hold on to this - given - friendship for more than those few years. I watched the person through camera as one watches an opera - and I could have kept on watching for ever. Joint-project.

Ehdottomasti lisää alusvaatteista / Definitely more about underware

Olen sen kokoinen ihminen joka suhteessa, että voin valita pukeudunko naiseksi vai menninkäiseksi. Enkä, kuten kookkaammat muuttujat, ryhdy näyttämään lökäpöksyissä ja ilman naisten yläosaa lesbolta enkä transsukupuoliselta. Rupean vain näyttämään harmittomalta - "en miltään" - "joltakin muulta". Olen nyt yli viiden vuoden ajan todistanut sitä hämmentävää ja hämmästyttävää tosiasiaa, että minua "rakastetaan" menninkäisenä enemmän. Paljon enemmän: Olen lähestyttävä ja kiva ja suloinen ja reipas ja älykäs ja tarmokas ja hauska. Miksi ihmeessä siis enää ikinä käyttäisin naisten vaatteita?!
Tämän postauksen tarkoitus ei ole se, että kaikkien on nyt rientävä sanomaan, että kyllä sinä saat olla nainen  - tämän postauksen tarkoitus on ihan vaan kertoa minkälaista on olla vammainen terveiden maailmassa - minä ehdottomasti jatkan menninkäisenä, koska niin on hyvä.

I'm that size of a person in every way that I can choose whether I want to dress like a woman or a goblin. I do not start looking like a lesbian or transsexual in loose pants and without the feminine top - like the tall and bigger lady transformers often do. I just look harmless – “nothing” – “something else”. And for more than five years now I have witnessed the baffling and staggering fact that I am loved more as a goblin. Much more: I’m approachable, nice, cute, brisk, clever, sassy and fun. Thus, why on earth would I ever again wear women’s clothes?!
The purpose of this posting is not to get you all to tell me that of course you can be a woman - the simple purpose of this posting is just to let you know what it is like to be a disabled person in the world of the healthy - I will absolutely go on being a goblin, because that's the way it's good for me.

Vakava mutten vakavasti / Serious but not taking seriously

Edellisen kirjoituksen vastapainoksi täytynee sanoa, etten ole nykyään kovinkaan itseeni ottava – voin puhella ”irronneesta jalasta” ihan vain irronneena jalkana kokematta kipua, kauhua tai pettymystä. Kohtelen elämääni kuin lapsi muovailuvahaa. Muovailen keskittyneenä ja suu mutrulla jotain mukamas hyvin tärkeää ja merkityksellistä  ja seuraavassa hetkessä ruttaan teoksen möhkäleeksi ja muovailen jotain muuta.

To counterbalance the previous writing I should probably mention that I do not take things very personally nowadays – I can talk about a “fallen off leg” just as a fallen off leg without experiencing any pain, scare or disappointment. I treat my life like a child treats a piece of playdough. I mold something supposedly very important and meaningful intently and mouth pursed, just to scrunch the work back into a lump the other minute to shape something else.

Sukupuoli-seksuaalinen vammautuminen / Becoming disabled gender – and sexuality wise

Jäi pikkuisen harmittamaan nuo hääkuvat – ei itseni vuoksi – vaan muiden osallistujien; puvunantajan ja kuvasulhasen kannalta, kun en ihan pystynytkään (tai oikeastaan ollenkaan pystynyt!) olemaan morsiammena, vaikka tilaisuutta kuvien kautta tarjottiin. Olen elämän varrella aika pahasti vammautunut sukupuolen ja seksuaalikäyttäytymisen suhteen. Minulla on syvälle juurtunut käsitys, että minut hyväksytään ja minusta pidetään enemmän sukupuolettomana  – kastroituna lemmikieläimenä. Koen, että jos pistän päälleni vaikkapa vain rintaliivit, niin naiset kyyläävät ja miettivä onko” kääpiöilläkin tissit” ja ikäiseni miehet kiertävät kaukaa tai ottavat lähestyessään käteensä tikun jolla sörkkivät inhoten kuin kovakuoriasta tai koiranpaskaa. Se, että parisuhteessa elävä naapurini tarjoutui (pyytämättä/ehdottamatta) kuvasulhaseksi sai minut tuntemaan itseni lähes toimivaksi ihmiseksi – en olisi ikinä uskonut, että kukaan suostuu edes leikimään kanssani häitä! - Harmi vain etten ole niin rohkea kuin edellinen mallini (itkijänainen) enkä siten kyennyt näyttämään ihmiskunnalle keskisormea astumalla rehvakkaasti kuvaan, vaan annoin nolouden ottaa vallan - ja oikein kunnolla pilkata pikku-ihmistä kuvia tutkaillessani: Ei tosiaan! Morsian ei näytä ikinä pelkältä torsolta! (anteeksi kaikki toveri-lyhytkasvuiset, en suuntaa sanojani teihin, ilmaisen vain oman mieleni tilaa). Elämässäni on muutamia miehiä; enot ja sedät ja muutamia muita ns. ”kirkko-kaudeltani” – kaikki vanhempieni sukupolven edustajia – jotka saavat minut tuntemaan itseni todella arvostetuksi ja tykätyksi, sillä tavalla syvästi, kokonaisena ihmisenä ja nyt myös muutama miespuolinen serkku on kuvieni myötä ollut minulle todella, todella kiva ... mutta muutoin miehet ovat kyllä aika rankasti jättäneet käyttämättä ”mieheksi syntymäänsä” minun ilokseni ja hyödykseni – ja valitettavasti sellainen laiminlyönti vammauttaa ihmismielen melko totaalisesti, varsinkin kun kärsin lievästä aspergerista, eli vietit ja vaistot eivät riennä agressiivisesti avukseni, vaan olen oppinut reagoimaan aina toisten reagointiin. Pyydän siis anteeksi hääkuvatilaisuuden antajilta etten ollut tarpeeksi terve ottamaan annettua lahjaa ihan kokonaisena vastaan.

I’m little annoyed with those wedding pictures – not for my sake – but for the sake of other participants; lady who gave me the gown, and my picture fiancé, for not being able to perform my role as a bride - actually at all! – even though I was given a rare chance through art. I have become quite badly disabled over the years what comes to gender identity and sexual behavior. I own a deep rooted opinion that I’m better accepted and liked if I present myself as an asexual – a castrated pet. I do experience that even just wearing a bra makes women wonder “do also dwarfs have breasts” and men keep a distance - or if a male dares to approach, he takes a stick and pokes with that, as if I was a beetle or a pile of dog shit. The fact that my neighbor (sharing his life with a woman) offered to take a picture with me (without me asking or suggesting) made me almost feel like a functioning human being! – I could not believe that anyone would even play marry me! – Unfortunately I’m not as brave as my previous model (the weeper woman) and so I couldn’t “give the finger” to mankind through standing self-importantly in the picture – but let the shame take over and ridicule the little-person harshly, especially as I went through and edited the pictures: No! Never does a bride look like a mere torso! (Sorry, my fellow little people I am not addressing these word towards you, just expressing my own twisted mental state). There are few men in my life; uncles and few other from my religious season – all my parent’s generation – who do make me feel deeply liked and appreciated as a whole person, and now couple of my male cousins have shown me similar kindness in facebook … but otherwise men have quite harshly left me out from the blessings that they could offer through being born men – and sadly such neglecting maims a human mind quite totally, especially when I suffer from mild aspergers and thus instincts and drives don’t rush for my rescue and push me to act, but I have had to learn to read others' reactions and respond to them precisely. So. I apologize to the people that offered me the chance for a wedding picture, for not being well enough to take full advantage of the gift.