Vakava mutten vakavasti / Serious but not taking seriously

Edellisen kirjoituksen vastapainoksi täytynee sanoa, etten ole nykyään kovinkaan itseeni ottava – voin puhella ”irronneesta jalasta” ihan vain irronneena jalkana kokematta kipua, kauhua tai pettymystä. Kohtelen elämääni kuin lapsi muovailuvahaa. Muovailen keskittyneenä ja suu mutrulla jotain mukamas hyvin tärkeää ja merkityksellistä  ja seuraavassa hetkessä ruttaan teoksen möhkäleeksi ja muovailen jotain muuta.

To counterbalance the previous writing I should probably mention that I do not take things very personally nowadays – I can talk about a “fallen off leg” just as a fallen off leg without experiencing any pain, scare or disappointment. I treat my life like a child treats a piece of playdough. I mold something supposedly very important and meaningful intently and mouth pursed, just to scrunch the work back into a lump the other minute to shape something else.