Tarkoitukseni oli osallistua tyylin ja pukeutumisen blogimaailmaan (oikeammin sanottuna; harjoitella pukeutumista) - mutta kuvantekeminen otti kuvantekijästä vallan.

My intention was to participate in the blogging world of style, and dressing (to be correct; to learn how to dress) - but creating pictures took over the mind of a picture maker.

Tule Kuvattavaksi - Hinnasto

tiistai 12. tammikuuta 2016

Arvoisa Yleisöni / Dear Audience


Kirjoittelen Teille jälleen, koska olen oppinut, että jos minun mukanani ei tule käyttöohjetta, niin menen tuon tuostakin pahasti rikki. ... En yritä sanoa, että minua pitää kohdella pokkeuksellisen kiltisti tai sillkihansikkain – ainahan ja kaikkialla minua kohdeltu ystävällisesti ... senpä vuoksi onkin ollut niin vaikeaa huutaa väliin, että ”nyt menee pieleen!” ja olen protestoinnin sijaan ryhtynyt tarhantädiksi, joka sallii kypsymättömyyden, ajatellen että hyvää tarkoittaminen riittää kun ei osaa muuta.... Mutta ei se riitä; tarhan pienimmältä ja heikkomielisemmältä tarhalaiselta, tarhantädiksi vääntäytyneenä, leviää nuppi, ei heti eikä vuoden päästä, mutta eräänä - mukamas aurinkoisena päivänä - niin aina käy. Nyt, jotta ei jäisi sellaista käsitystä, että puhun vertauksin, niin selvennättäköön, että tarhantäti-elämäni tosiaan alkoi jo tarhasta: Minua ei koskaan kiusattu päiväkodissa eikä koskaan päiväkodin jälkeen – olen aina ollut hyvin tykätty ja ystävällisesti kohdeltu ja niinpä pienet kaverinikin päättivät, että nyt opetetaan myös hanna kävelemään oikein! - Ja niin minä kävelin viikon verran polvia taivuttamatta, jotta toiset kokisivat onnistumisen tunnetta siitä, että epämuodostuneet lonkkaniveleni eivät enää väännä kävelyäni laidalta toiselle pyöriväksi – mielessäni jo tuolloin ”ymmärtäen”, että nuo lapset eivät ymmärrä. ... Jos joku ei ymmärrä, mutta tarkoittaa hyvää, niin sitten pitää sietää ja sallia? ... Oikeastaan - minun puoleltani - hyvin narsistisen ylimielistä ajatella, että toiset eivät voisi ymmärtää, jos vain avaisin suuni ja selittäisin! Niinpä minä nykyään selitän - jo etukääteen - mieluummin kuin sallin ja siedän ja muutaman vuoden kuluttua muutun maahan kauvautuvaksi madoksi.

Haluan puhua taiteen olemuksesta (alku oli oikeastaan vain johdanto). On käynyt vuosien varrella hyvin selväksi, että olen sisältä vähintään yhtä vänkkyrä kuin ulkoiselta olemukseltani; niinpä katselen maailmaa toisin kuin toiset ja taiteeni on sitä, että annan tuon ”mielen vammaisuuden” väritellä kuvia. Nyt, jos taide on minun mieleni värityksiä, jonne mieleen pääsen vain minä, niin voiko kukaan ulkopuolelta sanoa, että valmis kuva on tehty väärin, tai että se on huono, tai että sen olisi pitänyt olla pikkuisen enemmän sitä tai pikkuisen vähemmän tuota? Ei. Katselija voi sanoa: pidän tuosta, mutta en pidä tästä – eikä lainkaan loukkaa tai vahingoita, hän voi myös kertoa tekniikoista, jota en tunne eikä ollenkaan pahoita mieltäni, mutta taide ei ole koskaan väärin tai huonoa, kuten ei ole ihmisen kävelykään – taide on yksilöllisen mielen läpi kuljetettu kuva – ei muuta. Joten tervetuloa hämmästelemään, inhoamaan, tykkäämään tai paheksumaan. Riittää kun on selvää, että minä en voi kävellä enkä tehdä taidetta ”oikein, tai edes vähän oikeammin” – jos sellainen ajatus koskaan pulpahtaa mielleenne.

Toinen asia josta haluan kirjoittaa on yhteisprojektit. Olen valmis ja erittäin halukas (innokas!) auttamaan myös muita tuomaan omaa sisäistä kokemustaan kuvaksi/kuviksi: Sisäistä kokemusta, jota minä en näe enkä siten voi ilmentää, mutta voin kenties kekseliäänä ja vallattomana tekijänä auttaa ilmentämään. Ihmiset voivat siis a) tulla malleksi ja minä vääntelen miten tahdon, tai b) tulla tekemään yhteisprojektin, jolloin minulle kerrotaan mitä halutaan esittää ja välittää ja minä autan keskimään tapoja ja hankin ja rakennan rekvisiittaa ja yhdessä katsomme, mikä otetuista kuvista vastaa eniten sitä mitä henkilöllä oli mielessään. Yhteisporjektien kohdalla tulen aina kertomaan, että kyseessä on yhteisprojekti.

Ja lopuksi. Kiitos kaikille kuvieni katselusta, malleiksi ja yhteisprojekteihin ilmoittautumisesta ja erityisen ystävällisistä ja kannustavista sanoistanne! Kiitos.


Once again I’m writing to you, because I have learned that, if I don’t provide a manual to go with me, I continuously brake. … I’m not trying to say that in my presence people should walk on egg shells – I have always, and everywhere been treated with great kindness … which have made it even harder for me to cry out when “things are going wrong”! – Instead of protesting I have turned into a kindergarten lady, who accepts others' immaturity, thinking that benevolence is enough when you don’t know better. But it’s not enough: when the smallest and the most fragile of the kindergarten children turns into a caretaker, her mind will surely break down – maybe not straight away, not even in a year – but one sunny day it will happen. Now, that you wouldn’t think that I speak in parables I shall clarify that my kindergarten-lady-life literally started already at kindergarten: I was never bullied at kindergarten - or later in life; I have always been liked and well treated – and so my little friends kindly decided to teach me how to walk properly! Guided by them I walked without bending my knees for a whole week - so that others could feel the joy of success as my deformed hip joints did not twist my walking – “comprehending” already then that the those children didn’t understand. … If someone doesn’t understand, but means well, then you need to tolerate and allow? … Actually very narcissistically arrogant - from my side – to think that others couldn’t understand if I just opened my mouth and explained! Thus I nowadays always explain – already before hand – rather than tolerate and allow, and in no time turn into a worm crawling underground.

I want to talk about the essence of art (the begining was only a preface). It has become obvious over the years that I’m as crooked from the inside as I am from the outside. Thus I see the world differently than the majority of the people – and that's all there is to my art; the crookedness of my vision: I take a picture and run it through my disabled mind which distorts and colors it in a unique way - and that I call art. So, if my art is colorings of my mind - mind where only I can enter - can anyone from the outside say that the finished product is wrong, or not good, or that it should be little bit more this, or little less that? No. Observer can say: I like this one, and I don’t like that one – and will not offend or hurt me one bit. They can also tell me about techniques that I don’t know, and will not offend me at all – but art is never wrong or bad – the same way as person’s walking is never bad or wrong – art is a picture run through an individual mind – nothing else. So, welcome to be amazed, to hate, to like, or to despise. For me it’s enough that you know that I cannot walk or do art “in a right way, or even little bit more correctly” – if such a thought should ever enter your mind.

The other thing I want to write about is joint-projects.
I am very willing (excited!) to help also others to bring their own inner experience into pictures: Inner experience that I cannot see, and thus cannot express – but as a rambunctious and imaginative doer, I might be able to help to embody. So, people can a) come to model and I do what I see and want or b) come to make a joint-project, where I’m told what the person wants to embody and mediate and I’ll help to find ways, and provide props, and together we will choose the pictures that express the best way what the person had in mind. I will also let the audience of the blog always know when the picture is a joint-project.

And for the end. Thank you everyone for visiting my little internet exhibition. Thank you for modeling and for signing in for joint-projects – and thank you for all your exceptionally kind words and encouragement! Thank you!
 

2 kommenttia:

  1. Kiitän sisimpäsi raottamisesta - kaikkien kuvien ja tekstien kautta. Herätät paljon ajatuksia omista vajaavaisuuksistani, siitä miten peilaan itseäni ympäristöstäni ja siitä miten usein mahdan "hyvää hyvyyttäni" vääntää muita olemaan "oikein".

    VastaaPoista
  2. Kiitos huomiostasi ja ystävällisestä kommentistasi. ... Ei "oikeaan" vääntäminen aina mene päin puuta - moni hyväntahtoinen on ollut paikalla minua varten myös sopivasti, tuuppimassa eteenpäin ja juuri oikeaan suuntaan - joten älä suotta sinäkään koe itseäsi hyväntahtoisuudessasi vajavaiseksi!

    VastaaPoista